Kello ja Kulta Hippu Oy

Tilaustyöt

Luotettavuus, käsityö ja laatu.

Kello ja Kulta Hipun yhteydessä toimiva Annukka Lahti Design suunnittelee ja valmistaa korun aina asiakkaan toiveiden mukaisesti. Mukana voi olla valmiiksi piirretty malli tai vain hento mielikuva tulevasta korusta.
Autan aina kehittelemään mallia haluamaasi suuntaan.

Tilatessa voidaan lähteä hyvinkin pienestä ajatuksesta liikkeelle. Keskusteltuamme teen asiakkaalle yleensä 3-5 luonnosta, joista vähitellen lähdetään muovaamaan mielikuvia koruksi.

Aikaa saa varata korun valmistukseen parista viikosta pariin kuukauteen. Jotkut työt syntyvät nopeasti, mutta esimerkiksi vihkisormusten valmistamiseen kannattaa varata aikaa, jotta saadaan aikaan juuri se UNELMIEN sormus.

Materiaaleina käytän kelta-, ja valkokultaa, hopeaa, jalokiviä ja makeanveden helmiä. Jalokivet tulevat aina kotimaisilta toimittajilta, jotka ovat luotettavia ja ovat sitoutuneet ns. Kimberleyn sopimukseen. Niin sanottuja veritimantteja emme käytä. Valmistamani tuotteet tunnistat Annukka Lahti Designin AML -nimileimasta jotka ovat Tukesin ja jalometallistandardien mukaiset.

Koru voidaan valmistaa myös omasta materiaalistasi. Vanhat ketjut, rikkinäiset korvakorut ja käyttämättömät sormukset saavat uuden elämän, mutta säilyttävät tunnearvonsa.

Tilaustyössä huomioon otettavia asioita:

Varaa riittävästi aikaa, joskus kivien ja materiaalien saaminen voi kestää parista viikosta kuukauteenkin.
Varsinkin heinä- ja elokuun aikana monet alihankkijat ja materiaalien toimittajat ovat lomilla.
Ruuhka-aika: Huhtikuusta syyskuuhun valmistetaan suurin osa kihla- ja vihkisormuksista.
Kaikkea saa ja pitää kysyä. Valmiita koruideoita ei tarvitse olla.